Olet täällä
Malminetsintä

Pintamoreenin tehokas tutkimus, kairaus ja näytteenotto pohjamoreenista ja kallioperästä sekä jatkuva analyysi ja arviointi. Nämä ovat Nordic Minesin malminetsintämenetelmän tukipilarit. Nordic Minesin kehittämä malminetsintä-menetelmä perustuu pintamoreenin tutkimiseen, ja se on ollut yksi Laivan kaivoksen menestyksen avaintekijöistä. Etsintätyön tavoitteena on tällä hetkellä kasvattaa Laivan kaivoksen alueen malmipohjaa ja siten pidentää kaivostoimintaa alueella. Samanaikaisesti kartoitetaan uusia esiintymiä yhtiön muilla toimilupa-alueilla Suomessa ja Ruotsissa.
Matriisimalminetsintä
Noin kolmannes Ruotsin ja puolet Suomen pinta-alasta peittyy moreeni maalajista. Nordic Minesin kehittämän ainutlaatuisen malminetsintämenetelmän – matriisimalminetsinnän – perusajatuksena on, että moreenin koostumus heijastaa alla olevan kallioperän koostumusta. Yhtiön etsintätyö perustuu tähän.
Läs mer >>
Timantti- ja RC-kairaus
Kun mineraaliesiintymä on löydetty, aloitetaan kairasydänkairausohjelma, jonka avulla selvitetään mineraalin määrä ja esiintymän muoto. Tässä etsintätyön viimeisessä vaiheessa Nordic Mines käyttää apuna timantti- ja RC-kairausta.
Läs mer >>
Metodiikka ja analyysimenetelmät
Tässä kuvaus menetelmistä ja laboratorioista, joita Nordic Mines käyttää, sekä niiden menettelytavoista. Sivulta joka käsittelee teknisiä raportteja löytyy perusteellinen kuvaus Mineraalivarannon ja Malmivarojen laskentamenetelmistä.
Läs mer >>
Malminetsintäkairaukset tuovat kasvua Laivan kaivokseen
- Vuonna 2011 toteutimme edellisvuoteen verrattuna kaksi kertaa laajemman timanttikairausohjelman. Yhteensä on kyse 12 000 kairatusta metristä joulukuuhun mennessä. Näistä 2000 metriä kairattiin Oltavassa, kertoo Peter Finnäs, Nordic Minesin malminetsintäpäällikkö.
Läs mer >>










